Reiska oli pidellyt kylkeään jo useamman päivän ennen kuin vihdoin kertoi kylkensä olevan niin kipeä, että hyvä kun pystyy kävelemään. Arvasin heti sen olevan umpisuolentulehdus, mutta silloin oli jo ilta eli oli odotettava seuraavaan päivään. Valitettavasti seuraavana päivänä kylän lääkäri ei ollut paikalla, joten vaadin Reiskaa lähtemään Deqiniin sairaalaan. Odottelimme tien varressa lähemmäs kaksi tuntia, ennen kuin saimme järjestettyä hänelle kyydin. Sairaalassa hän oli vielä joutunut odottamaan neljä tuntia, koska kaikki lääkärit olivat lounaalla. Joten kun hän vihdoin pääsi leikkauspöydälle, umppari oli paisunut kymmen senttiseksi ja puhjennut.

Äiti meni Reiskan mukana sairaalaan, koska kiinalaisissa sairaaloissa ei ole juuri minkäänlaista palvelua. Sairaanhoitajien tehtäviin kuuluu tippapullojen vaihto kutsuttaessa ja lämmön mittaaminen iltaisin. Verikokeita ei otettu kertaakaan. Lääkäri kävi joka toinen päivä leikkauksen jälkeen vilkaisemassa haavaa ja vaihtamassa siteen. Sukulaisten on tehtävä kaikki muu ruoanlaitosta lähtien. Koska sairaalassa ei ole lämmitystä ja ulkona satoi lunta, äiti kävi ostamassa sähkölämmitteisen peiton, jotta Reiskan vuode saatiin lämpimäksi. Deqinin sukulaiset myös toivat huoneeseen sähkölämmittimen, patjan ja peittoja. Leikkauksen jälkeen potilaalle ei saanut kuuteen tuntiin laittaa tyynyä.  Vettä sai juoda vasta kun oli onnistunut pieraisemaan. Reiska onnistui tässä jo ensimmäisenä päivänä, mutta myöhemmin samaan huoneeseen tullut potilas oli syömättä ja juomatta kaksi päivää ennen kuin pieru viimein tuli.

Äiti kertoi sairaalahuoneen haissseen kuselle heidän tullessaan sinne. He olivat olleet sairaalassa viisi päivää ennen kuin huoneen lattia pestiin ensimmäisen kerran, ja syy tähän oli, että Kunmingista oli tulossa tarkastajia katsomaan sairaalan hygienian tasoa. Osastolla oli yksi julkinen WC miehille ja toinen naisille. Nämä olivat kiinalaiseen tapaan kyykkyvessoja ja lisäksi vielä siltä yksinkertaisimmasta päästä, pelkkä kouru lattiassa, jota ei voi huuhdella. Vessoja ei myöskään ollut siivottu viikkoon. Kaiken huipuksi vessassa ei ollut edes paikkaa pestä käsiä. Tarkastajien tullessa henkilökunta pesi käytävän sekä huoneiden lattiat, mutta edes silloin ei vessaa siivottu.

Yövyin sairaalassa yhden yön ja se myös riitti. Koska sukulaisten on pidettävä potilaista huolta, ei sairaalalla voi olla mitään erillisiä vierailuaikoja, joten vieraita tuntui liikkuvan koko yön. Ja heillä kuulosti olevan hauskaa. Joku juoksi kiljuen pitkin käytävää puolen yön maissa ja toinen porukka istui keittiössä juomassa viinaa, polttamassa tupakkaa ja kuuntelemassa musiikkia. Äiti kertoi eräänä iltana osastolla olleen tappelun. Parina ensimmäisenä päivänä Reiskaa vastapäätä olevassa huoneessa oli lama, joka oli kännipäissään ollut puukkotappelussa ja saanut piston mahaansa. Hänen luonaan kävi varmaan satoja vieraita. Sairaalassa ei vaikuttanut olevan minkäänlaista vartiointia eikä ovia lukittu edes yöksi, joten kuka tahansa voi kävellä kadulta sisään. Kaiken huipuksi äiti ja Reiska eivät antaneet sammuttaa valoja huoneesta edes yöllä. Eli yhden yön jälkeen päätin palata takaisin hotelliin, maksoi mitä maksoi.

Tiibetiläiset uskovat lihan parantavaan voimaan. Tulin Deqiniin katsomaan Reiskaa ja toin tullessani kotoa kanan. Kanaa Reiska sitten sai syödä aamulla, päivällä ja illalla ensimmäistä päivää lukuun ottamatta, jolloin sai syödä vain vedessä lilluvaa riisiä. Lihan lisäksi oli maitotuotteita. Vieraat toivat potilaalle tuomisiksi lähinnä maitoa ja jogurttia. Ja tietysti kananmunia, joita aina tuodaan sairaille. Kun kana oli syöty loppuun, voi Reiska syödä sianlihaa. Eräänä päivänä äiti käristi hänelle läskiä öljyssä ateriaksi, mutta minun ostamiani höyrytettyjä liha-taikina –nyyttejä Reiska ei voinut syödä, koska niissä oli hieman ruohosipulia.