Ehdottomasti eksoottisin täällä syömäni ruokalaji on vuohen suoli-pää –keitto, joka perheelle vaikutti olevan harvinaista herkkua, koska meillä ei ole vuohia. Ryhmä han-turisteja halusi syödä vuohta, jonka kävimme kylästä heille ostamassa, teurastimme ja valmistimme lihoista heille aterian. Loput vuohesta jäi meille, eli nahka, suolet ja pää. Sianpää-keitto ei myöskään kuulu suosikkeihini. Sen sijaan aluksi vierastamani jakin sydän on oikeasti erittäin herkullista, kunhan puikkoihin ei satu pala suuria verisuonia. 

Tätä kirjoittaessani on taas syksy ja satokausi alkaa olla loppu. Viimeisen kahden viikon aikana lounaaksi on ollut joka päivä öljyssä pehmeäksi kypsennettyä kurpitsaa suolalla ja chilillä maustettuna ja babaa, paitsi yhtenä päivänä, jolloin söimme paistettuja chilejä ja babaa. Illalliseksi kahta iltaa lukuun ottamatta on ollut sianläski–kaalikeittoa ja riisiä. Ensin läski keitettään vedessä, sitten keittoon lisätään kaali (joka ei ole kiinankaalia tai tavallista kaalia, mutta jotain kaalia kuitenkin). Lopuksi läski poistettaan keitosta, viipaloidaan ja tarjotaan omana ruokalajinaan. Kahtena iltana läskikeiton sijaan olemme syöneet tomaatti-kananmunakeittoa, mutta koska mummo ei syö kananmunaa, tämä ”herkku” on harvinaisuus. Kaiken huipuksi tänään ei ole ollut sähköjä, ja koska baba valmistetaan eräänlaisella grillillä, lounaalla syötiin baban sijaan mantouta. Mantou on höyrytettyä ”leipää” eli periaatteessa höyrykypsennettyä taikinaa, joka on täysin mautonta ja tarttuu hampaisiin. Aamiaiseksi on yleensä edellisillasta jäänyttä riisiä, keittoa ja läskiä kylmänä. Ja läski on nyt myös seisonut jo vuoden. Pian on taas siantappoaika ja saadaan edes parina päivänä tuoretta lihaa.   

Siihen on siis hyvät syyt, miksei tiibetiläinen keittiö ole maailmalla tunnettua! Vihannesmomot yms. ovat turistien tarpeisiin luotuja ruokalajeja, joista tiibetiläiset eivät ole kuulleetkaan. Shangri-lassa voi syödä erittäin herkullista ”tiibetiläistä” ruokaa, mutta mitään vastaavaa en ole syönyt täällä kertaakaan puolentoista vuoden aikana. En toki halua pelotella ketään tänne mahdollisesti haluavaa. Satokauden aikana ruoka on yksinkertaista, mutta huomattavasti monipuolisempaa, ja vieraille tiibetiläiset aina tarjoavat parasta. Ei kurpitsakaan pahaa ole, mutta yksitoikkoisuus vie ainakin minulta ruokahalun, varsinkin kun kaikki ruoka on samoin valmistettua ja maustettua. Minä täydennänkin ruokavaliotani Suomesta tuomillani varastoilla sekä Shangri-lasta ostetuilla säilykkeillä. Tänään kiitokseni kuuluvat tädilleni Marjalle, jonka yli vuosi sitten valmistama hapankaali oli edelleen erinomaista ja yhdessä kuivattujen keittovihannesten kanssa muodosti herkullisen keiton, joka pelasti päiväni!

 Perinteinen tiibetiläinen ruokavalio muodostui voiteestä ja tsampasta, joka on maissi- tai ohrajauhoa. Tsampa joko sekoitetaan teehen, jolloin syntynyt taikina syödään, tai heitetään suoraan suuhun ja huuhdellaan alas voiteellä. Voiteetä tiibetiläiset juovat litroittain, aamulla, päivällä ja illalla. Se ei ole oikeastaan pahaa, jos sitä ajattelee keittona, mutta jos odottaa saavansa englantilaistyylisen kupposen teetä, pettymys on taattu. Voitee on kirjaimellisesti juuri sitä, teetä, johon on sekoitettu voita. Päivisin syödään babaa, joka on paistettu vehnäleipä. Yleensä sen kanssa tarjotaan vokattuja vihanneksia. Vain illallisella yleensä syödään riisiä, joka tarjotaan aina keiton kanssa. Keitto toimii myös juomana, joten illallinen on ainoa ateria, jolloin ei juoda voiteetä. Sen sijaan yleensä illalla nautimme muutaman kupillisen kotipolttoista ohraviinaa.

Muusta Kiinasta poiketen tiibetiläiset syövät paljon maitotuotteita. Voi ja jakkijuusto valmistetaan itse. Jakkijuusto on tuorejuuston tyylinen hapan juusto. Juustoa ei tosin syödä leivän kanssa vaan se laitetaan teehen. Toisaalta kalaa ei saada juuri koskaan. Perinteisesti tiibetiläiset eivät syöneet kalaa, mutta nyt sekin maistuu. He vain eivät syö kalaa Mekongista, koska ruumiit heitetään virtaan ja kalat syövät niitä, joten harvemmin saamme tänne muualta pyydystettyä kalaa. Kesällä ja syksyllä ruokavaliota täydentävät vuorilla kasvavat sienet. Toin tullessani Suomesta sienikirjan ja vietimme pari hauskaa iltaa vertailemalla suomalaisia ja paikallisia sieniä. Täällä kasvaa myös runsaasti eri hedelmiä aina viinirypäleistä appelsiineihin, omenoihin ja päärynöihin. Myös joitain marjoja löytyy, mm. ahomansikkaa ja vattuja. Valitettavasti tiibetiläiset eivät säilö mitään, suolattua sianläskiä lukuun ottamatta. Eli pääasiassa juomme voita, syömme läskiä ja kaikki muukin lilluu öljyssä. Perheeni kyllä kuluttaa kaiken tämän energian, mutta minulla on välillä vaikeuksia.