maanantai, 23. toukokuu 2011

Kuinka määritellä tiibetiläisyys?

Iso Lama (kuten ystäväni Peter sanoi: “nimi kryptattuna, mutta ei viittaa Suomen taantumaan”) puhuu usein Suur-Tiibetistä, alueesta, johon kuuluisi nykyisen Tiibetin itsehallintoalueen lisäksi alueita myös suuria osia Yunnanin, Sichuanin, Gansun ja Qinghain provinsseista. Koko tälle alueelle hän haluaisi itsehallinnon. Mutta nämä alueet eivät ole pelkästään tiibetiläisten kansoittamia. Jos jätetään keskustelusta jo aluksi pois enemmistö eli han-kiinalaiset, jää jäljelle vielä kymmeniä muitakin vähemmistöjä, joista monilla on paikallistason itsehallinto, esim. täällä Weixi on lisujen autonominen piirikunta. Olen myös pohtinut, kuinka määritellä tiibetiläisyys. Lähtökohtanahan on tietysti ryhmän itsemäärittely, mutta se ei vielä riitä. Myös muiden tulee tunnustaa ryhmän olemassa olo, ja Kiinassa tämä on tehty virallisesti valtion taholta.  Kiinan hallitus pyrki vuonna 1949 luokittelemaan etniset vähemmistöt tieteellisesti eri ryhmiin. Tässä jaossa kriteereiksi katsottiin yhteinen kieli, alue, talousmuoto, kulttuuri, historia ja ennen kaikkea ryhmien itse-identifiointi.

Jos aloitetaan kielestä, niin tiibet koostuu useasta eri ”murteesta”, jotka eivät ole keskenään ymmärrettäviä. Kielitieteellisesti katsoen voitaisiin siis puhua eri kielistä, mutta ne on luokiteltu murteiksi, koska niitä puhuvat tiibetiläiset. Esimerkiksi täällä puhuttu tiibet eroaa täysin Lhasan murteesta, tervehdyksen ”tashi dele” (en tiedä, kuinka tämä oikeaoppisesti tulisi kirjoittaa) ollessa lähes ainoa samaa tarkoittava ilmaisu. Meillä on käynyt muutamia ulkomaalaisia, jotka osasivat tiibetiä, mutta perhe ei tietenkään ymmärtänyt heidän puhettaan. Monille tiibetiläisille yhteinen kieli onkin kiina, muista vähemmistöistä puhumattakaan. Tiibetiläisillä on myös oma kirjoitusjärjestelmänsä, ja eri autonomisilla alueilla mm. katukyltit on kirjoitettu tiibetiksi. Valitettavasti täälläpäin juuri kukaan ei osaa lukea tiibetiä.

Alueesta tuossa jo kirjoitinkin, joten siirrytäänpä talousmuotoon. Tiibetiläisiä on aina ollut sekä nomadeja että maanviljelijöitä, jotka täydensivät toistensa elinkeinoja. Lisäksi on tietysti ollut aina myös muita ammatteja ainakin suurimmissa keskuksissa, jotka eivät olleet omavaraisia. Mutta talousmuotokaan ei toimi yhteisenä nimittäjänä.

 Historiallisesti Tiibet ei myöskään ole ollut järin yhtenäinen alue. Varsinkin monet kham-alueet ovat taistelleet keskusvaltoja vastaan, olivat nämä sitten kiinalaisia tai tiibetiläisiä. Aiemmin myös Tiibetin buddhalaisuuden eri sektit taistelivat vallasta, niin maallisesta kuin uskonnollisestakin.

 Joten jäljelle on jäänyt kulttuuri. Kulttuurin katsonkin olevan se yhteinen nimittäjä. Mutta kulttuuriin lasketaan myös uskonto, joka tiibetiläisten ollessa kyseessä, tuntuu olevan se suurin yhteinen tekijä. Ja siitä haluankin kirjoittaa vähän lisää. Lamaismi eli Tiibetin buddhalaisuus koostuu neljästä eri sektistä, joista Gelugpa eli keltahatut on suurin. Kaikki Tiibetin buddhalaisuutta harjoittavat eivät kuitenkaan ole tiibetiläisiä, mm. mosot (virallisesti naxeja) ja ennen kaikkea mongolit ovat harjoittavat myös lamalaisuutta. Eivätkä kaikki tiibetiläiset ole suinkaan buddhalaisia. Heitä on myös kristittyjä, muslimeita ja vanhan animistisen bön-uskonnon harjoittajia. Tosin etnisesti tiibetiläiset katsovat olevansa hui-vähemmistöä, eivät virallisesti tiibetiläisiä. Huit ovat ainoita Kiinan vähemmistöistä, jotka on luokiteltu ainoastaan uskonnon perusteella. He ovat muslimeja. Virallinen luokittelu ei kuitenkaan pakota etnisesti tiibetiläisiä määrittämään itseään huiksi, mutta uskonnon perusteella he samaistuvat tähän ryhmään. Me katsomme heidän olevan tiibetiläisiä.

 Kulttuuriin kuuluu tietysti paljon muutakin kuin uskonto, mutta asuinmuodot, puvut yms. vaihtelevat paljon alueittain. Kuitenkin jokin ”tiibetiläisyys” niitä tuntuu yhdistävän. Jos kuitenkin ajetaan joidenkin alueiden yhdistämistä uskonnollisin ja etnisin perustein, tulee muistaa, että näillä alueilla asuu myös muita ryhmiä ja harjoitetaan muita uskontoja.

Syy siihen, miksi tätä edes pohdin, on keskusteluni varsin tiibetiläisen äitini kanssa. Hän on varmaan sataan kertaan sanonut, että he eivät ole ”oikeita” tiibetiläisiä. He eivät puhu ”oikeata” kieltä, pukeudu ”oikein”, kaikki eivät osaa laulaa ja tanssia (kiinalainen käsitys vähemmistöistä, mm. tiibetiläisistä) jne. He eivät siis ole oikeita tiibetiläisiä, eivät han-kiinalaisia, eikä hän oikein tiedä, mitä he ovat. Miten siis määritellä tiibetiläisyys ja kenellä on siihen oikeus?

 

torstai, 21. huhtikuu 2011

Talo

Perhe on rakentanut tätä taloa jo viisi vuotta eikä se ole vieläkään valmis. He rakentavat aina osan kun siihen on varaa. Koska sijaitsemme jyrkässä rinteessä, jo perustuksien teko oli kallista. Tullessani tänne puolitoista vuotta sitten perhe asui vielä vanhassa talossaan. Siitä oli jo suurin osa lattiaa romahtanut eikä talolle johtanut tietä, joten he rakensivat uutta. Tiibetiläiset talot rakennetaan tiukaksi tampatusta maasta, joten ne kestävät vain rajallisen ajan. Tulevan seinän molemmille puolille asetetaan kaksi lautaa, joiden väliseen tilaan sitten nuijitaan märkää maata. Kun maa on kuivanut, laudat nostetaan ylöspäin. Kaupalliset metsähakkuut ovat alueella kielletyt, mutta jokaisella perheellä on kiintiö rakennuspuiden suhteen. Tämä tosin tarkoittaa sitä, että puut on kaadettava, kuorittava,  kuivattava ja sahattava itse, ja ne on myös raahattava ensin alas vuorelta. Talot rakennetaan talkoovoimin. Kylällä onkin eräänlainen työaikapankki. Kaikki kirjaavat tarkasti muistiin tunnit, jotka kukin perhe on käyttänyt heidän talonsa rakentamiseen, ja heidän on tehtävä takaisin sama määrä tunteja. 

Tiibetiläiset eivät käytä vessoja vaan käyvät tarpeillaan luonnossa. Vanhassa talossa ei ollut vessaa, mutta uuteen pakotin heidät rakentamaan eräänlaisen vessan. Tosin se on oikeastaan vain hökkeli rinteessä, mutta edes jonkinlainen näkösuoja. Tarkoituksenamme on rakentaa oikeakin vessa, mutta sitä varten on ensin rakennettava yksi lisäseinä ja sen päälle katto. Vessa ja suihku tulevat sitten katolle. Niin, suihkua meillä ei myöskään ole, mutta me ja vieraamme saamme käydä isän sukulaisten talolla peseytymässä. Toinen vaihtoehto on kävellä tunti ylös kuumille lähteille pesulle. Nimi on harhaan johtava: kuumilla lähteillä ei ole varsinaisia lähteitä, vain suihkut, jonne vesi pumpataan lähteestä. Sateisella kelillä tämä on myös ainoa vaihtoehto, koska suihkujen vesi muualla on aurinkolämmitteistä. Syy siihen, ettemme ole saaneet tätä tarvittavaa seinää aikaiseksi on edellä mainittu työaikapankki. Normaalisti talvessa rakennetaan noin kolme taloa, mutta tänä talvena kylään on noussut kahdeksan uutta taloa. Perhe on siis joutunut työskentelemään koko talven muiden rakennustyömailla. Talossa ei myöskään ole vielä kunnon keittiötä vaan perhe kokkaa terassilla.

  Isä kokkaa

Reiska kokkaa

 Kun tulin kylään, luulin kaiken valmistuvan suomalaiseen tyyliin nopeasti. Lähdinkin positiivisesti Kunmingiin hankkimaan tavaroita ja tein samalla mainoksia hostellista, joita levitin eri kaupunkeihin palatessani. Saapuessani takaisin kylään havaitsin, ettei mikään ollut vielä valmista. Näin ollen meillä ei ollut edes huoneita ensimmäisten vieraiden saapuessa. Laitoimme vuoteita yläkerran avoimeen tilaan. Rahojen riittäessä isä kävi ostamassa suuria ikkunoita, jottei ylhäällä tuulisi pahasti. Nyt olemme jo saaneet valmiiksi neljä vierashuonetta, joiden maalaus on tosin vielä hieman kesken. Yllättävää kyllä, monet vieraistamme kehottivat meitä olemaan rakentamatta huoneita. He pitivät siitä, että hienot maisemat näki suoraan vuoteesta. Valitettavasti täällä on talvella sen verran kylmä, että huone on suhteellisen välttämätön. Itse asun näin talvella yhdessä vierashuoneista, koska varsinaisessa huoneessani ei ole vielä sisäkattoa, joten siellä on liian kylmä. Huoneessa on myös vain hiekkalattia.

Näkymää yläkerrasta ennen huoneiden valmistumista.

 

Henkilökohtaisesti seuraava tavoitteeni on pesukoneen osto. Vanha pesukoneemme on rikki, joten joudun pesemään vaatteeni ja hostellin lakanapyykin käsin. Ja pyykit pestään kylmällä vedellä, koska meillä ei vielä ole sitä tarvittavaa aurinkopaneelia. Tiibetiläiset ripustelevat pyykkinsä pensaisiin ja halkopinojen päälle kuivumaan, mutta valkoiset lakanat eivät ole järin valkoisia, jos ne kuivattaa halkopinon päällä. Onnistuin sentään virittelemään narun yläkertaan pyykeilleni.

Näkymää katolta sateisena päivänä.

sunnuntai, 17. huhtikuu 2011

Sairalassa

Reiska oli pidellyt kylkeään jo useamman päivän ennen kuin vihdoin kertoi kylkensä olevan niin kipeä, että hyvä kun pystyy kävelemään. Arvasin heti sen olevan umpisuolentulehdus, mutta silloin oli jo ilta eli oli odotettava seuraavaan päivään. Valitettavasti seuraavana päivänä kylän lääkäri ei ollut paikalla, joten vaadin Reiskaa lähtemään Deqiniin sairaalaan. Odottelimme tien varressa lähemmäs kaksi tuntia, ennen kuin saimme järjestettyä hänelle kyydin. Sairaalassa hän oli vielä joutunut odottamaan neljä tuntia, koska kaikki lääkärit olivat lounaalla. Joten kun hän vihdoin pääsi leikkauspöydälle, umppari oli paisunut kymmen senttiseksi ja puhjennut.

Äiti meni Reiskan mukana sairaalaan, koska kiinalaisissa sairaaloissa ei ole juuri minkäänlaista palvelua. Sairaanhoitajien tehtäviin kuuluu tippapullojen vaihto kutsuttaessa ja lämmön mittaaminen iltaisin. Verikokeita ei otettu kertaakaan. Lääkäri kävi joka toinen päivä leikkauksen jälkeen vilkaisemassa haavaa ja vaihtamassa siteen. Sukulaisten on tehtävä kaikki muu ruoanlaitosta lähtien. Koska sairaalassa ei ole lämmitystä ja ulkona satoi lunta, äiti kävi ostamassa sähkölämmitteisen peiton, jotta Reiskan vuode saatiin lämpimäksi. Deqinin sukulaiset myös toivat huoneeseen sähkölämmittimen, patjan ja peittoja. Leikkauksen jälkeen potilaalle ei saanut kuuteen tuntiin laittaa tyynyä.  Vettä sai juoda vasta kun oli onnistunut pieraisemaan. Reiska onnistui tässä jo ensimmäisenä päivänä, mutta myöhemmin samaan huoneeseen tullut potilas oli syömättä ja juomatta kaksi päivää ennen kuin pieru viimein tuli.

Äiti kertoi sairaalahuoneen haissseen kuselle heidän tullessaan sinne. He olivat olleet sairaalassa viisi päivää ennen kuin huoneen lattia pestiin ensimmäisen kerran, ja syy tähän oli, että Kunmingista oli tulossa tarkastajia katsomaan sairaalan hygienian tasoa. Osastolla oli yksi julkinen WC miehille ja toinen naisille. Nämä olivat kiinalaiseen tapaan kyykkyvessoja ja lisäksi vielä siltä yksinkertaisimmasta päästä, pelkkä kouru lattiassa, jota ei voi huuhdella. Vessoja ei myöskään ollut siivottu viikkoon. Kaiken huipuksi vessassa ei ollut edes paikkaa pestä käsiä. Tarkastajien tullessa henkilökunta pesi käytävän sekä huoneiden lattiat, mutta edes silloin ei vessaa siivottu.

Yövyin sairaalassa yhden yön ja se myös riitti. Koska sukulaisten on pidettävä potilaista huolta, ei sairaalalla voi olla mitään erillisiä vierailuaikoja, joten vieraita tuntui liikkuvan koko yön. Ja heillä kuulosti olevan hauskaa. Joku juoksi kiljuen pitkin käytävää puolen yön maissa ja toinen porukka istui keittiössä juomassa viinaa, polttamassa tupakkaa ja kuuntelemassa musiikkia. Äiti kertoi eräänä iltana osastolla olleen tappelun. Parina ensimmäisenä päivänä Reiskaa vastapäätä olevassa huoneessa oli lama, joka oli kännipäissään ollut puukkotappelussa ja saanut piston mahaansa. Hänen luonaan kävi varmaan satoja vieraita. Sairaalassa ei vaikuttanut olevan minkäänlaista vartiointia eikä ovia lukittu edes yöksi, joten kuka tahansa voi kävellä kadulta sisään. Kaiken huipuksi äiti ja Reiska eivät antaneet sammuttaa valoja huoneesta edes yöllä. Eli yhden yön jälkeen päätin palata takaisin hotelliin, maksoi mitä maksoi.

Tiibetiläiset uskovat lihan parantavaan voimaan. Tulin Deqiniin katsomaan Reiskaa ja toin tullessani kotoa kanan. Kanaa Reiska sitten sai syödä aamulla, päivällä ja illalla ensimmäistä päivää lukuun ottamatta, jolloin sai syödä vain vedessä lilluvaa riisiä. Lihan lisäksi oli maitotuotteita. Vieraat toivat potilaalle tuomisiksi lähinnä maitoa ja jogurttia. Ja tietysti kananmunia, joita aina tuodaan sairaille. Kun kana oli syöty loppuun, voi Reiska syödä sianlihaa. Eräänä päivänä äiti käristi hänelle läskiä öljyssä ateriaksi, mutta minun ostamiani höyrytettyjä liha-taikina –nyyttejä Reiska ei voinut syödä, koska niissä oli hieman ruohosipulia.

 

sunnuntai, 13. maaliskuu 2011

Ruoka

Ehdottomasti eksoottisin täällä syömäni ruokalaji on vuohen suoli-pää –keitto, joka perheelle vaikutti olevan harvinaista herkkua, koska meillä ei ole vuohia. Ryhmä han-turisteja halusi syödä vuohta, jonka kävimme kylästä heille ostamassa, teurastimme ja valmistimme lihoista heille aterian. Loput vuohesta jäi meille, eli nahka, suolet ja pää. Sianpää-keitto ei myöskään kuulu suosikkeihini. Sen sijaan aluksi vierastamani jakin sydän on oikeasti erittäin herkullista, kunhan puikkoihin ei satu pala suuria verisuonia. 

Tätä kirjoittaessani on taas syksy ja satokausi alkaa olla loppu. Viimeisen kahden viikon aikana lounaaksi on ollut joka päivä öljyssä pehmeäksi kypsennettyä kurpitsaa suolalla ja chilillä maustettuna ja babaa, paitsi yhtenä päivänä, jolloin söimme paistettuja chilejä ja babaa. Illalliseksi kahta iltaa lukuun ottamatta on ollut sianläski–kaalikeittoa ja riisiä. Ensin läski keitettään vedessä, sitten keittoon lisätään kaali (joka ei ole kiinankaalia tai tavallista kaalia, mutta jotain kaalia kuitenkin). Lopuksi läski poistettaan keitosta, viipaloidaan ja tarjotaan omana ruokalajinaan. Kahtena iltana läskikeiton sijaan olemme syöneet tomaatti-kananmunakeittoa, mutta koska mummo ei syö kananmunaa, tämä ”herkku” on harvinaisuus. Kaiken huipuksi tänään ei ole ollut sähköjä, ja koska baba valmistetaan eräänlaisella grillillä, lounaalla syötiin baban sijaan mantouta. Mantou on höyrytettyä ”leipää” eli periaatteessa höyrykypsennettyä taikinaa, joka on täysin mautonta ja tarttuu hampaisiin. Aamiaiseksi on yleensä edellisillasta jäänyttä riisiä, keittoa ja läskiä kylmänä. Ja läski on nyt myös seisonut jo vuoden. Pian on taas siantappoaika ja saadaan edes parina päivänä tuoretta lihaa.   

Siihen on siis hyvät syyt, miksei tiibetiläinen keittiö ole maailmalla tunnettua! Vihannesmomot yms. ovat turistien tarpeisiin luotuja ruokalajeja, joista tiibetiläiset eivät ole kuulleetkaan. Shangri-lassa voi syödä erittäin herkullista ”tiibetiläistä” ruokaa, mutta mitään vastaavaa en ole syönyt täällä kertaakaan puolentoista vuoden aikana. En toki halua pelotella ketään tänne mahdollisesti haluavaa. Satokauden aikana ruoka on yksinkertaista, mutta huomattavasti monipuolisempaa, ja vieraille tiibetiläiset aina tarjoavat parasta. Ei kurpitsakaan pahaa ole, mutta yksitoikkoisuus vie ainakin minulta ruokahalun, varsinkin kun kaikki ruoka on samoin valmistettua ja maustettua. Minä täydennänkin ruokavaliotani Suomesta tuomillani varastoilla sekä Shangri-lasta ostetuilla säilykkeillä. Tänään kiitokseni kuuluvat tädilleni Marjalle, jonka yli vuosi sitten valmistama hapankaali oli edelleen erinomaista ja yhdessä kuivattujen keittovihannesten kanssa muodosti herkullisen keiton, joka pelasti päiväni!

 Perinteinen tiibetiläinen ruokavalio muodostui voiteestä ja tsampasta, joka on maissi- tai ohrajauhoa. Tsampa joko sekoitetaan teehen, jolloin syntynyt taikina syödään, tai heitetään suoraan suuhun ja huuhdellaan alas voiteellä. Voiteetä tiibetiläiset juovat litroittain, aamulla, päivällä ja illalla. Se ei ole oikeastaan pahaa, jos sitä ajattelee keittona, mutta jos odottaa saavansa englantilaistyylisen kupposen teetä, pettymys on taattu. Voitee on kirjaimellisesti juuri sitä, teetä, johon on sekoitettu voita. Päivisin syödään babaa, joka on paistettu vehnäleipä. Yleensä sen kanssa tarjotaan vokattuja vihanneksia. Vain illallisella yleensä syödään riisiä, joka tarjotaan aina keiton kanssa. Keitto toimii myös juomana, joten illallinen on ainoa ateria, jolloin ei juoda voiteetä. Sen sijaan yleensä illalla nautimme muutaman kupillisen kotipolttoista ohraviinaa.

Muusta Kiinasta poiketen tiibetiläiset syövät paljon maitotuotteita. Voi ja jakkijuusto valmistetaan itse. Jakkijuusto on tuorejuuston tyylinen hapan juusto. Juustoa ei tosin syödä leivän kanssa vaan se laitetaan teehen. Toisaalta kalaa ei saada juuri koskaan. Perinteisesti tiibetiläiset eivät syöneet kalaa, mutta nyt sekin maistuu. He vain eivät syö kalaa Mekongista, koska ruumiit heitetään virtaan ja kalat syövät niitä, joten harvemmin saamme tänne muualta pyydystettyä kalaa. Kesällä ja syksyllä ruokavaliota täydentävät vuorilla kasvavat sienet. Toin tullessani Suomesta sienikirjan ja vietimme pari hauskaa iltaa vertailemalla suomalaisia ja paikallisia sieniä. Täällä kasvaa myös runsaasti eri hedelmiä aina viinirypäleistä appelsiineihin, omenoihin ja päärynöihin. Myös joitain marjoja löytyy, mm. ahomansikkaa ja vattuja. Valitettavasti tiibetiläiset eivät säilö mitään, suolattua sianläskiä lukuun ottamatta. Eli pääasiassa juomme voita, syömme läskiä ja kaikki muukin lilluu öljyssä. Perheeni kyllä kuluttaa kaiken tämän energian, mutta minulla on välillä vaikeuksia.

lauantai, 12. maaliskuu 2011

Trekit

Suosituin turistikohde Meili-lumivuorilla on Mingyongin jäätikkö, koska retken jäätikölle voi tehdä päivässä. Suurin osa turisteista yöpyy Feilaisin kylässä, josta he ajavat jäätikölle, vierailevat pyhän jäätikön temppeleissä, ja palaavat illaksi takaisin. Feilaisiista on upeat näköalat koko vuoriketjusta, mutta itse kylä on muuttunut pelkäksi hotellikeskittymäksi, eikä siellä valokuvausta lukuun ottamatta ole juuri muuta tekemistä. Turistit parveilevat aamuisin näköalatasanteella kuvaamassa nousevan auringon ensisäteiden osumista Miancimun huippuun värjäten sen kultaiseksi. Tämä näköalatasanne ja muualta näkymän blokkaava muuri rakennettiin viime vuonna ja samalla purettiin kylässä aiemmin olleet pyhät stupat, jotka uudelleen rakennettiin ennen Deqiniä sijaitsevalle näköalatasanteelle. Stupat on aikoinaan rakennettu juuri Feilaisihin kunnioituksesta pyhiä vuoria kohtaan. Xidangista Mingyongiin pääsee myös patikoimalla. Aiemmin polku kulki vuoren läpi, mutta tämä tunneli on nyttemmin romahtanut.

 Reiska Mingyongissa

Hieman seikkailumielisemmät turistit menevät Yubengiin. Autotie päättyy Xidangiin, joten Yubengiin pääsee vain kävelemällä tai muulilla ratsastaen. Trekki alkaa Xidangin Kuumilta lähteiltä. Matkaa Yubengiin on n. 18 km, mutta kävely yläsolaan kestää 4-6 tuntia ja koko matka on jyrkkää ylämäkeä. Solasta alas kylään kävelee 1-2 tunnissa. Yubeng muodostuu ylä- ja alakylästä, joiden etäisyys on n. tunti kävellen. Kylästä näkee kolme lumihuippua. Turistit yöpyvät kylässä tehden päivätrekkejä alueen muihin kohteisiin.

Matkalla Yubengiin

Yubeng yläkylä

Yubeng alakylä 

Yläkylästä lähtee polku Jäätikköjärvelle (Bing Hu), joka on n. 4 000 m korkeudessa sijaitseva järvi. Sinne ja takaisin Yubengiin kävelee n. 8-10 tuntia. Kävin jäätikköjärvellä ensimmäisen kerran pari vuotta sitten, ja mielestäni järvelle vuorta alas virtaavat jäävirrat ovat sulaneet huomattavasti jo näissä parissa vuodessa.

Matkalla Jäätikköjärvelle

Jäätikköjärvi 

Alakylästä lähtee polku Pyhille vesiputouksille (Sheng Pu). Nämä vesiputoukset ovat tiibetiläisille pyhät, joten sinne saapuu vuosittain monia pyhiinvaeltajia. Paikallisten tulisi käydä putouksilla vuosittain. Tarkoituksena on kiertää putoava vesi kolmasti ja usein pyhää vettä otetaan kotiin tuliaisiksi. Vesi on tietenkin jäätävää eikä putouksessa kastumisen jälkeen saa peseytyä viikkoon. Paikan pyhyydestä johtuen sinne johtava polku on reunustettu mani-kivikasoilla. Kasaan asetettu kivi on aina rukous. Kävin vesiputouksilla Reiskan kanssa puolitoista vuotta sitten syksyllä. Pettymykseni oli suuri kun huomasimme, ettei vettä virrannut juuri lainkaan, vain pieni noro lirui kalliota myöten alas. Mutta Reiska alkoi laulaa rukousta putouksille ja vesi tuli! Pystyimme kiertämään vesipatsaan kolmasti, ja kun Reiska lopetti laulamisen, veden tulo loppui. Lähtiessämme putouksille saapui kolme turistia, jotka valittivat veden vähyyttä. Trekki vesiputouksille ja takaisin Yubengiin kestää viitisen tuntia.

Pyhät vesiputoukset 

Yubengistä voi patikoida myös Pyhälle järvelle (Sheng Hu), joka sijaitsee 4370 metrissä. Tämä on jo huomattavasti vaativampi trekki, enkä itse ole sitä vielä suorittanut.

Yubengista voi palata takaisin Xidangiin joko samaa reittiä vuoren yli tai kiertämällä vuoren ympäri Ninongin kautta. Reitti Ninongin kautta on 38 km, mutta lähinnä alamäkeä Yubengista Xidangiin. Ensin polku seuraa Yubeng-jokea, joka laskee Mekongiin, ja sen jälkeen patikoidaan Mekongin laaksossa. Muutos Yubengin alueen vanhoista metsistä Mekongin kuumaisemaan on huimaava. Mutta reitti on myös vaarallinen, sillä välillä polku on vain pari kymmentä senttiä leveä ja pudotus rotkoon satoja metrejä. Reitillä ylitetään myös polun poikki virtaavia vesiputousia huojuvilla kivillä tasapainoillen. Ja kovalla tuulella tai sateella täytyy kiinnittää huomiota myös ylöspäin, ettei saa tippuvia kiviä niskaansa. Trekillä on kuollut 3 turistia, tosin yleensä aivan omasta tyhmyydestä johtuen. Noin puolessa matkassa Yubengista Ninongiin sijaitsee tyhjä talo, jossa paikalliset uskovat olevan kummituksia. Serkkuni ottamassa kuvassa talon mustassa oviaukossa näkyy valopallo. Tässä talossa yövyin erään ystäväni kanssa 2 yötä. Lisäksi karhut saattavat tulla yöllä sisään taloon. Täytyy myöntää, etten ainakaan ensimmäisenä yönä nukkunut kovin sikeästi ja ruokaa etsivä hiiri sai minut kauhun valtaan sitä teltan sisältä kuunnellessani.

Ninongin reitillä (kuvaaja Katja Järvinen)

Ninongin reitillä

Ninongin reitillä (kuvaaja Katja Järvinen)

Ninong (kuvaaja Katja Järvinen)

Kaikkein vaativin täältä tehtävistä vaelluksista on pyhiinvaellus eli kora Meili-vuorten ympäri. Koko vaellus kestää 6-12 päivää, riippuen siitä, käyttääkö matkan varrella autokyytejä vai käveleekö koko matkan. Reitti kulkee 4 korkean solan kautta, joista kuuluisin on Dokerlan-sola, ja päätyy Tiibetin kautta takaisin Mekong-joen laaksoon. Periaatteessa koko koran suorittamiseksi täytyisi hankkia kallis Tiibet-lupa, mutta on myös konsteja päästä rajasta läpi. Vaihtoehtoisesti voi kävellä vain osan reitistä vuorten eteläpuolelle ja kääntyä alas Nu-joen laaksoon. Oppaalle joutuu tosin maksamaan koko hänen kävelemänsä ajan, eivätkä oppaat voi myöskään kääntyä takaisin, koska pyhä reitti on käveltävä myötäpäivään. Paikallisten tiibetiläisten tulisi suorittaa kora ainakin kolme kertaa elämänsä aikana. Itse en ole tätä vaellusta vielä tehnyt.